Osaamisen tuotteistaminen ja markkinointi

Asiakastyöt

Koulun aikana toteutin monia erilaisia asiakastöitä asiakkaille. Asiakastyöt ovat olleet erilaisia ja jokainen asiakastyö on opettanut jotain uutta. Linkit niistä kertoviin blogi postauksiin:

  1. Ensimäinen asiakastyö - Medifill
  2. Toinen asiakastyö - Mariela Pinheiro
  3. Kolmas asiakastyö - Salon seudun ammattiopisto
  4. Tuotekuvaus Salon Skinlab
  5. Graafinen suunnittelu näyttö
  6. Kuvausjärjestely näyttö
  7. Myymälätila skannaus Rusta
  8. Esillepanot Prisma
  9. Brändäys Hivemind Oy
  10. Erikoistuminen taideteollisuusalalla
  11. Sisällön tuottaminen digitaaliseen ympäristöön 

Portfolio


Eli projektit, jotka olen tehnyt vain tänä vuonna. Olen suunnitellut esimerkiksi uuden brändi-ilmeen, ikoneja, videoita, käyntikortteja, mainosmateriaalia sekä postauksia somekanaviin. Uutta brändi-ilmeettä varten minä suunnittelin logon, valitsin sopivan typografian ja väripaletin - kaikki ihan alusta loppuun. Linkki portfolioon ja Linkedin.




Ansioluettelo ja CV videon muodossa





Tulevaisuus


Tulevaisuudessa haluaisin jatkaa työskentelyä graafisena suunnittelijana tai perustaa oman toiminimen. Siihen asti haluan keskittyä vahvasti markkinointiin niin, että oman kevytyrityksen/brändin näkyvyys kasvaa markkinoinnin avulla. Haluaisin luoda oman verkkosivun ja Instagram-profiliin. 







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti